16.4.2019

Mika Valtonen ja Samuli Norhomaa tuovat kiinteistö- ja media-alan asiantuntemusta Taskujen hallitukseen

Rakennetun ympäristön viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijayritys Taskut Communications Oy:n hallitukseen on kutsuttu kaksi ulkopuolista asiantuntijaa, DI, EMBA Mika Valtonen ja VTM, MBA Samuli Norhomaa. Uusi hallitus aloittaa toimintansa välittömästi.

– Haluamme saada ulkopuolista ja laajempaa näkemystä sekä strategista osaamista toimintamme tueksi sekä kasvun vauhdittamiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi. Hallitusta vahvistamalla varmistamme Taskujen vahvaa markkina-asemaa ja syvennämme rakennetun ympäristön toimialan viestintään erikoistumista entisestään, yrityksen pääomistaja Antti Leskinen sanoo.

Mika Valtosella on merkittävä kokemus kiinteistöalan johtotehtävistä muun muassa Nokiassa (mm. Suomen liiketoiminnan maajohtoryhmän jäsen), Oveniassa (nyk. Colliers, hallituksen jäsen, toimitusjohtaja ja osakas), Spondassa sekä Merita Kiinteistöt (nyk. Nordea). Valtonen tuo Taskujen hallitukseen vahvaa kiinteistöliiketoiminnan asiantuntemusta sekä kasvuyrityksen johtamisen osaamista voimakkaasti muuttuvassa markkinassa.

Samuli Norhomaa työskentelee vastaavana tuottajana ja osakkaana audiovisuaalisen alan sisällöntuotantoyhtiö Solar Republicissa. Norhomaa on ollut kehittämässä ja tuottamassa useita menestyksekkäitä viihdesarjoja, kuten Putous, Grillit huurussa ja Kontio&Parmas. Norhomaan vahvuuksia ovat mediasisältöjen kaupallistaminen, sisältökonseptin kehitys, uudet viestinnän kanavat ja digitaaliset ratkaisut.

Mika Valtonen ja Samuli Norhomaa ottavat innostuneina vastaan tehtävät Taskujen hallituksessa.

– Tiimin vahva ammattitaito, yrityksen hyvä ja pitkä historia sekä pitkäaikaiset asiakassuhteet luovat hyvän pohjan tulevaisuudelle. Yhdessä taskulaisten kanssa haluamme hyödyntää yhtiön kyvykkyyksiä ja hyödyntää toimialan sekä teknologian luomat uudet mahdollisuudet yhä paremmin, Mika Valtonen sanoo.

Hallitustyöskentelyssä keskitytään erityisesti tulevaisuuteen ja kasvuun.

– Haluamme viedä Taskut seuraavalle tasolle viestinnän eri muodot ja teknologiat hallitsevana konsulttiyrityksenä seuraavien parin vuoden aikana. Tämä tarkoittaa vahvaa panostusta henkilökunnan osaamiseen, kiinteistö- ja rakentamisen toimialan yhä syvempää ymmärtämistä sekä kiinteistöalan digitaalisten palveluiden kehittämistä, Samuli Norhomaa jatkaa.

Taskujen hallitukseen kuuluu Valtosen ja Norhomaan lisäksi Taskujen pääomistaja, Senior Advisor, MBA Antti Leskinen. Norhomaa toimii hallituksen puheenjohtajana.

Nimi uudistui kehitystyön tuloksena

Vuoden 2018 aikana Taskut jatkoi kehittymistään yhä monipuolisemmin asiakkaiden tarpeita ymmärtävänä viestinnän asiantuntijana. Vuoden aikana myös Taskujen nimi ja viestintä uudistettiin.

– Taskut-nimellä on pitkä historia. Lisäämällä nimeemme sanan communications halusimme tuoda näkyväksi eri viestinnän ja markkinoinnin alojen osaamistamme ja monipuolista asiantuntijuuttamme jatkuvasti muuttuvan viestintäympäristön tulkitsemisessa sekä asiakkaidemme kanssa näissä muutoksissa kulkemista, Taskujen toimitusjohtaja Petteri Kakkola sanoo.

 

Taskut Communications Oy on vuonna 1985 perustettu itsenäinen viestinnän- ja markkinoinnin asiantuntijayritys, jossa työskentelee kymmenen viestinnän ja projektijohtamisen asiantuntijaa. Taskut palvelee kestävää yhteiskuntaa rakentavia yrityksiä ja organisaatioita monipuolisesti viestinnän ja markkinoinnin eri muodoissa ja teknologioissa erikoisalueinaan rakennetun ympäristön toimiala sekä vastuullisuus. Taskujen asiakkaita ovat mm. kiinteistönomistajat, rakennusteollisuus, asiantuntija- ja palveluyritykset, konsultti- ja suunnittelutoimistot sekä kunnat ja kaupungit.

Yhteystiedot »

Muita ajankohtaisia

näytä kaikki

18.12.2023

Kiitos vuodesta 2023 on lahja Itämerelle

Vuosi lähenee loppuaan ja on kiitosten aika. Tänäkin jouluna annoimme lahjan yhteiselle Itämerellemme. Aineellisten lahjojen sijasta tuemme Baltic Sea Action Groupin käytännön työtä Itämeren pelastamiseksi, luontokadon torjumiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Itämeri on planeettamme meristä paitsi nuorin myös saastuinein.

6.10.2023

Mannerheimintien peruskorjaus nappasi viestinnän kunniamaininnan Vuoden katutyömaa-kisassa – työmaan viestintää tehdään yhteistyönä

Taskut tekee Mannerheimintien peruskorjauksen työmaaviestintää yhdessä pääurakoitsija VM Suomalainen Oy:n ja Helsingin kaupunkiympäristön kanssa. Yhteinen viestintä sai tunnustusta Vuoden katutyömaa -kisassa. Mannerheimintien peruskorjauksen viestintä sai kunniamaininnan Vuoden katutyömaa -kilpailussa. Kilpailun raati perusteli

4.9.2023

Taskujen ja Exoven strateginen kumppanuus vahvistaa Taskujen digipalveluja

Taskut ja Exove sopivat strategisesta kumppanuudesta. Kumppanuuden myötä Taskuilla on käytössään entistä laajempi teknologia- ja järjestelmäosaaminen. Taskut on Suomen ainoa kiinteistö- ja rakennusalaan erikoistunut viestintä- ja markkinointitoimisto, joka tarjoaa viestinnän ja markkinoinnin suunnittelu- ja kehityspalveluita. Exove Oy