12.9.2024

Syksyn tuulia

Vaikka kalenteri näyttää jo reilusti syyskuuta, kesä tuntuu vain jatkuvan. Meillä eletään mukavaa arkea olemassaolevien asiakkaiden kanssa ja tutustumalla myös uusiin alan toimijoihin. On hienoa ollut huomata, kuinka vastuullisuusaiheet kiinnostavat koko ajan enemmän ja enemmän – se kertoo paljon toimialamme suunnasta.

Tästä on hyvä jatkaa loppusyksyyn, innolla ja uusin ideoin.

Muita ajankohtaisia

näytä kaikki

2.7.2025

Taskut liittyy pohjoismaiseen XPartners-ryhmään

Taskut on tänään liittynyt osaksi pohjoismaista ympäristö- ja yhteiskuntarakentamisen konsultointiin erikoistunutta XPartners-yritysryhmää. Yrityskaupan myötä XPartners jatkaa kasvuaan Suomessa. Omistajanvaihdos ei tuo muutoksia Taskujen toimintaan, ihmisiin eikä työskentelyyn asiakkaiden tai yhteistyökumppanien kanssa. Myös Taskujen

16.12.2024

Rauhallista joulua ja onnea uuteen vuoteen – joululahjamme Itämerelle

Lämmin kiitos asiakkaillemme yhteistyöstä ja luottamuksesta kuluneen vuoden aikana. Olemme iloisia siitä, että olette mukana matkassamme. Tänäkin vuonna annoimme tavaran sijasta joululahjan Itämerelle. Kolme neljäsosaa Itämerestämme on vielä elossa, ja parhaimmillaan siitä löytyy elämää, värejä ja kauneutta ihan vilisemällä.

29.11.2024

Toimistomme on nyt Paasitalossa – historian lyhin muuttomatka

Taskujen toimisto muutti uuteen osoitteeseen marraskuussa – maisema säilyi silti samana ja osoitteestakin vaihtui vain yksi numero! Kyseessä oli nimittäin ainakin Taskujen historian lyhin muuttomatka: noin 20 metriä. Uusi toimistomme löytyy Hakaniemen Paasitalosta. Paasitalon sisäänkäynti sijaitsee Paasivuorenkatu 1:ssä, saman